Moi!

Kuukkeloin aikanaan hakusanan "aiju", ja meitä löytyi tasan kaksi. Niin, ja ei, mää en ole se von Schöneman (vaikka niin mielelläni väittäisinkin...). Siksi siis mietin blogin siirtämistä salasanan taakse, muuten kun en tunnu pystyvän kirjoittamaan asioista niinku ne on.

Jos tuntuu, että mun vuodatukset jatkossa kiinnostaa, ole hyvä ja ilmoittele kommentteihin. Mielelläni jonkun mukaan ottaisin.

Emmää jaksa tätä enää. Saatanpa käväistä tiistaipainon tänne kirjaamassa, mutta itse laihdutus ei just nyt ainakaan tällä konstilla voisi vähempää kiinnostaa.

Että mitäs sanotte, Bulla ja Karpalo, jos jatkaisin kimpassa sitten vuodenvaihteessa taas uudella innolla?   

Sellasta.

Menen nyt vähän sillä "joulun jälkeen taas"-mentaliteetilla. Selvää on, että tämä tapa ei toimi, sen sijaan vähän epäselväksi on jäänyt se, mikä sitten toimii. Liikunnan lisääminen (tai siis yleensä jonkinlainen liikkuminen) olis ainakin yksi konsti. Se, miksi paino ei pudonnut ekan kahden kuukauden aikana kun olin täysin karppiruokavaliolla on mulle ihan täysi mysteeri edelleen. Olis varmaan pitänyt yrittää vaan opetella ne syömisten merkkaamiset ja laskemiset, mutta kun ei vaan tuntunut olevan sellaiseen voimia. Voi olla että söin vaan liikaa. Hetken leikittelin sillä ajatuksella että merkkaisin vaikka tänne syömiset, mutta tuskin sekään onnistuu. Hyvä kun kerran viikossa saa painonsa tänne laitettua.

 Lapset on menossa vuodenvaihteessa hoitoon, tähän asti isänsä on ollut kotona aina silloin kun olen töissä. Äijä on ollut niin poikki, etten ole uskaltanutkaan mainita mistään uuden harrastuksen aloittamisesta. Silloin taas kun mä olen kotona on miäs töissä joten "vapaa-aikaa" ei mulla oikeastaan ole. Ehkäpä sitten vuodenvaihteessa vois jotain omaa juttua harkita. Selittelyähän tämä, toisaalta, mutta ei tämä turhan helppo tilanne ole nyt meillä. Onhan mulla tietysti tuolla yksi Pilates-video, jota en puolentoista vuoden aikana oo saanut edes pois muoveista... Että eipä tätä plösöilyä voi oikeestaan edes lasten piikkiin laittaa.

Näkemiin ensi viikkoon!   

Ihan olen esimerkillisesti syönyt koko viikon, -kele.

Ei muuta, kiitos.

Mutta siis, viimeinen lukema 78,4 kg. Suoraan sanottuna erikoinen juttu, viikonloppuna nimittäin ratkesin ekaa kertaa ihan totaalisesti, lappasin Heseruokaa, jätskiä ym. ihan urakalla. Toisaalta toi oli ihan tietoinen retkahdus, oon ollu niin pal turhautunut tän rojektin etenemiseen. Mutta siis tuosta huolimatta oli paino jopa laskenut edellisestä, erikoista... Panee edelleen miettimään dieetin tehoa. Toisaalta sain vapailla nukuttua piiiiiiiitkästä aikaa kunnolla, panen sen piikkiin ton laskun. Käsi on ollu niin kipeä etten oo pystynyt neulomuksia värkkäämään, ja kun en jouten osaa telkkaa katella niin on tullu mentyä ajoissa nukkumaan. Vois ottaa tavaksi ihan :)

Nyt olen kyllä kiltisti palannut ruotuun takaisin *pyyhkii metvurstin jämiä suupielistä*. Täytyy nyt yrittää järkätä aikaa ruuanlaittoon, se edellisviikon syömättömyys ton repsahduksen aiheutti; kyllästyin olemaan aina nälissäni. Kun ei ruokaa ole ehtinyt/jaksanut laittaa, menee ne syömiset sille "suoraan jääkaapista"-linjalle eikä tule syötyä kunnolla, vain sen verran että nälkä just lähtee. Ja sit taas ahmitaan.............

En siis kahteen kuukauteen ole syönyt leipää, en perunaa, en riisiä, en pullaa, kakkua tai karkkia. Viimeisen viikon oon elellyt suunnilleen pyhällä hengellä ja jumalauta tässä on tulos. Panee ihmettelemään moisen dieetin tehoa, siis 2 kg kahdessa kuukaudessa. Naama on ku potkupallo, vaatteet puristaa ihantasan yhtä paljon ku ennenkin. Vituttaa kun mies ei ole ostanut pesuainetta, lapset kiljuu, uutta jääkaappia oon odottanut viimeisen kuukauden vaan ei kuulu (kiitokset vaan NetAnttilalle), vituttaa siis ihan kaikki. Viikon olen ollut yötöissä ja nyt onkin sitten vapaata, saa siivota täällä kotona viime viikon sotkut (ja se ei oo ihan vähän se). Mies on "hoitovapaalla", sanoutunut irti kaikista kotitöistä kun lastenkin kanssa on jo niin rankkaa. Mä jaksa tollasta äijää, vituttaa jo kun näkee.

Emmä tiedä mitä tässä pitäis tehdä. Kai se olis sama palata vanhaan mässytykseen kun ei dieetistäkään kerran apua ole. En oikein muuta syytä keksi ku toi mun yötyö, aikaisemmin olen laihtunut kyllä ihan hyvin aina ku oon vaan jaksanut yrittää. Ei kovin valoisalta näytä tulevaisuus.

Aargh.

Tahtoisin uuden työpaikan. Sellaisen, jossa ei tarvitse vaihtaa vaippoja, siivota toisten jälkiä. Tahtoisin laittaa aamulla jakkupuvun päälle, kihartaa hiukset. Tahtoisin olla se, joka kertoo toisille, en se, jolle kerrotaan. Kyllä minusta siihen olisi.

Tahtoisin olla hoikempi ja kauniimpi. Sellainen, kuin olin ennen. En väsynyt, nuutunut, vastenmielinen.

Tahtoisin miehen, joka palvoisi maata jalkojeni alla. Sellaisen kuin nykyinen oli ennen. Tahtoisin paljon ystäviä, juhlia, illanviettoja. En tätä "lauantaina saunan jälkeen nukkumaan"-elämää.

Tahtoisin elämän. 

Eikös se sit riitäkään että jättää kaikki viljat ja perunat ym. pois ja elelee muutenkin vähillä hiilareilla? Kun kerran rasvat ei imeydy jos ei syö hiilareita samalla. Tuon oivalluksen jälkeen alkoi noita pikkujippoja putoilla nenän eteen oikein urakalla... Syönkö liikaa, syönkö liian vähän? Miksi ei paino laske, onko syynä kenties ruoka-aikojen välillä juodut kahvit, maitotuotteet, liian vähäinen vesimäärä, liian harvoin/usein syöminen? Voiko sitä partaäijää syödä vai eikö voi? Kuinka paljon kasviksia? Miksi ei vatsa toimi?

Niin, tässä muutamia vaan. Ihan tällä kokemuksella voin kyllä sanoa, että tämä on vaikein laji ikinä. Ja vaikein toteuttaa, näköjään.

Aloitin alakarppaamisella, nyt suunnittelin ihan kunnon induktiota. Jollain konstilla tätä jumalauta pitäis saada putoamaan. Ainut ongelma mulla on tuo kahvin juonti, luultavasti lähtee henki jos ei yövuorossa saa ainakin sitä neljää kuppia. Kahvia en oo oppinut juomaan mustana, että sitten se kerma. Eipä sovi Atkinssiin, ei. Suunnittelin jonkun aikaa psyykkaavani itseäni, jos vaikka teehen vaihtaisi.

Huono päivä tänään. Mies on naama nurinpäin ja ipanat ihan hirveitä. Opiskelu ressaa (teen erityispedagogiikan perusopintoja työn ohessa). Masentaa. Tunnen itseni tosi rumaksi ja vastenmieliseksi.

Sellaisia tänne tänään, onneksi huomenna on uusi päivä!